Åström 2000 tarjoaa toimistotiloja Oulun sydämestä. Tilat ovat helposti ja nopeasti muunneltavissa sellaiseksi kuin tarvitset; avokonttoriksi, kombi- tai erityistilaksi. Selviydyt huomattavasti pienemmillä neliömäärillä työntekijää kohden kuin tavanomaisissa toimistotiloissa, mutta sinun ei tarvitse tinkiä viihtyvyydestä. Tilaratkaisuissa on huomioitu kokonaisvaltaisesti arkkitehtuuri ja arvokkuus, ihmisläheisyys ja muunnettavuus, toimintoja palveleva teknologia sekä monet muut lisäarvoa tuottavat oivallukset ja ratkaisut.
Historia
Åström 2000 toimistotilat ovat sijoitettu vanhan nahkatehtaan rakennukseen. Rakennus itse sekä sitä ympäröivät rakennukset uhkuvat menestyksekkään nahkatehtaan historiaa 1880-luvun Pohjois-Suomen alueen tärkeimpänä leivänantajana ja tuloksentekijänä.
Rakennuksen historia juontaa juurensa aina vuoteen 1907, jolloin Karl Sandelinin suunnittelema päällisnahkatehdas valmistui. 1922 talo sai nykyisen uuden muotonsa, kun Birger Federleyn suunnitteli siihen kolmannen kerroksen.
Karl Robertin johtamana ja Hemmingin markkinoimana Åströmin nahkatehdas kasvoi paitsi Oulun suurimmaksi yritykseksi, mutta myös Pohjois-Euroopan suurimmaksi alansa laitokseksi. Vientiä oli Etelä-Suomeen, Ruotsiin, balttiaan, Saksaan, mutta pääosin Venäjälle. 1910 luvulla nahkatehdas työllisti 1 500 henkeä, eli lähes 10% Oulun väestöstä.
Tehtaan viimeinen toimitusjohtaja Runar Sandelin jatkoi nahan ja kenkien valmistamista 1938 perustamassaan uudessa yhtiössä, joka sai En-Ko:lta luvan käyttää Veljekset Åström -nimeä. Kengät eivät olleet ainoa valmistettu tuote, vaan yhtiö valmisti myös asekoteloita, panosvöitä, pesäpalloräpylöitä ja puukontuppia. Tehdas siirrettiin 1970 Oulaisiin, mutta teki konkurssin 1974.
Veljekset Åströmin jälkeen raknnuksessa on ollut muunmuassa Oulun yliopiston tiloja, Oulun ammatillisen aikuiskoulutuskeskusken opetusravintola, sekä yritysten toimitiloja. Vuosien 1996-2002 peruskorjauksessa rakennus saneerattiin kokonaisuudessaan opetus- ja toimistokäyttöön.